Suomessa monet asiat ovat uusia ja outoja. Nuorista jotkut puhuvat hieman englantia, mutta vanhemmista osa ei puhu kuin kayan kieltä. Osa ei osaa lukea eikä kirjoittaa – kynän piteleminenkin tuottaa ongelmia. Kaikilla on silti valtava into oppia. Kaikki jaksavat istua ja kuunnella luentoja Suomen historiasta, metsiemme marjoista ja eläimistä, tapakulttuurista, juhlista. Osa ohjaajista ja kotokavereista kertoo omien vanhempiensa tai isovanhempiensa olleen myös pakolaisia, kun Suomi joutui luovuttamaan Karjalan Neuvostoliitolle. Tämä herättää myötätuntoa: samassa veneessä on oltu.

Suomen kieltä opiskellaan ahkerasti. Nuorten oppimisnopeus saa suomalaiset hämmästelemään. Yksi nuorista leiriläisistä kertoo puhuvansa sujuvasti seitsemää kieltä – niistä iso osa sellaisia, joitten nimeäkään on harva suomalainen koskaan edes kuullut. Joskus luentoja joudutaan tulkkaamaan kahden tulkin välityksellä: suomesta burmaksi ja burmasta kayan kielelle.

Ohjelmassa on muutakin kuin pelkkiä luentoja: tehdään käsitöitä, leivotaan, pelataan, saunotaan. Suomen kieltä opitaan niin pelien ja leikkien lomassa kuin varsinaisilla oppitunneillakin. Suomalaisten kotokaverien järjestämät käsityöpajat ovat suosittuja erityisesti vanhempien naisten keskuudessa. Vaikkei kynä pysy aina kädessä, neula ja virkkuukoukku pysyvät sitäkin paremmin. Mutta käsityöt eivät ole vain naisten puuhaa; nuoret miehetkin innostuvat. Yksi heistä ompelee ja kirjoo pipon, jossa lukee KIITOS iloisen naaman alla. Naiset ompelevat laukkuja ja hameita, virkkaavat ja kirjovat liinasia.

Yhtenä lämpimänä päivänä osa karenneista yllättää suomalaiset pukeutumalla omaan kansallisasuunsa. Voimakkaan punaiset kankaat ja pohkeitten ympärille kiedotut korut ovat vaateparsi, jota kuopiolaisessa lomakeskuksessa näkee varmasti harvoin.

Musiikilla on usein ihmisiä yhdistävä voima, ja niin on nytkin. Suomalaisten ohjaajien vetäistyä nuotion ääressä kitaran säestyksellä muutamia suomalaisia lauluja burmalaisetkin haluavat laulaa, ja kauniisti laulavatkin. Kitaransoittotaitoinenkin löytyy karennien joukosta, vaikkei kenenkään pitänyt osata soittaa. Ehkä suomalaisen ohjaajan rämpytys sai soittajan oivaltamaan, että tässä joukossa ei tarvitse olla konserttimuusikko uskaltaakseen tuoda taitojaan esiin. Yhtenä iltana tulee vieraita: Mikkeliin jo pari vuotta aiemmin muuttaneita karenneja tulee käymään kylässä, ja he järjestävät spontaanin iltakonsertin.

Tärkeä vieras on myös burmalainen katolinen pappi, jonka tuloa varten ruokasalin pöydät uudelleensijoitetaan niin, että messun vietto on mahdollista. Messun jälkeen otetaan kovasti yhteiskuvia, joissa papin ympärillä poseeraavat niin suomalaiset kuin karennit. Pappi painottaa hyvänä kansalaisena elämisen tärkeyttä ja kiittelee kovasti suomalaisia, kun ovat toivottaneet burmalaiset tervetulleiksi ja huolehtineet heistä.